imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

PRINCE RANSOM OF BENIVAR'N KIERTOPALKINNON SÄÄNNÖT


PRINCE RANSOM OF BENIVAR'N KIERTOPALKINTO KÄÄPIÖPINSEREILLE
Perustettu v. 1979

   
1. § Kiertopalkinnon tarkoituksena on kohottaa harrastusta kääpiöpinsereihin ja kannustaa kasvattajia kehittämään ensiluokkaisia yksilöitä.
   
2. § Kiertopalkinto on tarkoitettu parhaalle Suomessa syntyneelle koiralle. Omistajan pitää olla Suomen kansalainen. Palkinnosta kilpailevat kaikki kääpiöpinserit väriin, sukupuoleen tai ikään katsomatta.
   
3. § Kiertopalkinnosta kilpaillaan ensimmäisen kerran Suomen Snautseri-Pinserikerho ry:n 25-vuotisjuhlanäyttelyssä. Palkinnosta voidaan kilpailla myös jossain kansainvälisessä näyttelyssä. Kiertopalkinnon vaiheita valvoo Suomen Snautseri-Pinserikerhon hallitus.
   
4. § Kiertopalkinnon saa omakseen koiran omistaja, jonka koira tai koirat ovat viidessä näyttelyssä saaneet siihen kiinnityksen.
   
5. § Koiranomistaja, joka saa kiinnityksen palkintoon, kirjoittaa oheisena olevaan kansioon: koiran nimen, rekisterinumeron, oman nimensä, näyttelyn päivämäärän ja paikan sekä arvostelutuomarin nimen. Palkinto on aina toimitettava hyvissä ajoin ennen näyttelyä palkintojen hoitajalle tai mihin kerhon hallitus sen määrää.
   
Tampereella, 20 pnä helmikuuta 1979

Tuula Saartava