imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY LUOPUU JÄSENKIRJEIDEN POSTITTAMISESTA



Postimaksujen jatkuvasti noustessa jäsenkirjeiden postittamisesta aiheutuvista postikuluista on tullut yhdistykselle kohtalaisen suuri kuluerä. Nykyisin myös sähköinen tiedottaminen eri tapahtumista on lisääntynyt roimasti eikä varsinaiselle jäsenkirjeelle nähdä enää niin suurta tarvetta. Tästä syystä hallitus on päättänyt luopua jäsenkirjeiden postittamisesta kokonaan sekä muuttaa myös jäsenmaksun laskutuskäytäntöä merkittävästi vuoden 2017 alusta lähtien.

Tämä tarkoittaa sitä ettei jäsenmaksulaskujakaan enää postiteta. Jäsenmaksun maksamista varten löydät jatkossa oman henkilökohtaisen viitenumerosi sekä maksettavan summan vuoden ensimmäisen lehden takakannesta, oman nimesi oikealta puolelta. Epäselvissä tapauksissa ota yhteyttä jäsensihteeriin.

HUOM! Jäsenkirjeessä aiemmin ollut kevätkokouskutsu tullaan jatkossa julkaisemaan vuoden ensimmäisessä lehdessä. Tästä syystä vuoden ensimmäisen lehden ilmestymistä ja samoin sen aineistopäivää on aikaistettu. 1/17 lehden aineistopäivät ovat 23.12.2016 / 30.12.2016.