Koiratanssi

Mitä on koiratanssi?

Koiratanssi on luovaa tottelevaisuutta. Siinä yhdistyvät koirankoulutustaidot ja taiteellinen ilmaisu.

Kenelle laji sopii?

Koiratanssia voivat harrastaa kaikenikäiset koiranohjaajat niin rotukoiran kuin sekarotuisen koirankin kanssa. Koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton tai muuhun FCI:n hyväksymään tunnistusmerkintärekisteriin osallistuakseen kilpailuihin. Ohjaajalle apuvälineiden käyttö on kilpailussa sallittu, kunhan ne ovat oleellinen osa esitystä, eikä niitä käytetä koiran painostamiseen tai motivointivälineiden korvikkeena. Laji sopii kaikille, sillä ohjaaja voi rakentaa kilpailuohjelman omien edellytystensä mukaan.

Mikä on lajin tarkoitus?

Tavoitteena on vahvistaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja tuoda se esiin luovalla ja myös katsojaa viihdyttävällä tavalla. Monipuolisena ja aina uusia haasteita antavana lajina koiratanssi edistää niin koiran kuin ohjaajankin fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

Miten lajissa kilpaillaan?

Kilpailulajeja koiratanssissa ovat vapaatanssi (freestyle), seuraaminen musiikin tahdissa (heelwork to music) sekä erikoiskilpailut. Kilpailuluokkia on kolme: alokasluokka, avoin luokka ja voittajaluokka. Luokat ovat tasoluokkia, joissa edetään edellä mainitussa järjestyksessä. Lisätietoja löydät osoitteesta www.virkku.net

Miten harrastus aloitetaan?

Harrastuksen voi aloittaa kuka tahansa opettamalla koiralleen erilaisia temppuja. Internetistä löytyy runsaasti koiratanssivideoita, joista voi ammentaa innostusta ja miettiä, millaisia liikkeitä ja miten niitä omalle koiralle opettaa, millaisia yhdistelmiä niistä kehittää ja miten sovittaa niitä musiikkiin. Antoisinta on kuitenkin hakeutua johonkin ryhmään. Koiratanssia voi harrastaa useissa koirakouluissa ja koiraharrastusseuroissa.

 

LÄHDE: Kennelliitto

Scroll to Top